Harmikseni joudun toteamaan, etten ehdi kirjoittamaan tänne niin usein kuin aluksi luulin. Tämä on niin mukavaa ja rentouttavaa vastapainoa työlle ja arjen aherrukselle, että olisi ilo kirjoitella useamminkin. Päätin, etten ota tästä(kään) stressin aihetta.
Itselläni ei ole ollut lapsena mitään lemmikkieläintä. Se asia on kismittänyt minua. Kaksi vuotta sitten ostettuamme talon maalta, tuli tilaisuus hankkia kissa. Mitäpä olisi talo maalla ilman kissaa? Täynnä rapistelevia hiiriä tietysti. Meille päätyi aitoa pohjalaismaatiaissukua oleva kissanpentu, jonka nimeksi tuli Nemo. Se täyttää kohta kaksi vuotta ja on koko perheen lellikki ja hellittelyn kohde. Kissan piti alun alkaen olla kolli, mutta osoittautuikin ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä neiti Nemoksi. Ei nimi kuitenkaan kissaneitiä pahenna. Nemolle on siunaantunut monta tärkeää tehtävää.
Nemo hoitaa maatiaiskissan perinteisen tehtävän mallikkaasti. Viime syksynä kannoimme viikoittain lapiollisen hiirivainaita pois pihapiiristä. Öisten metsästysretkien jälkeen kissa osoittaa aamulla täydellisen rentoutumisen merkit ja hellyydenkaipuunsa. Silloin kaikki saavat paijata kissaa mielin määrin.
 |
| Laatikot ovat Nemon lempipaikkoja |
Nemo on innokas olemaan mukana
Fiinariinan töissä. Tosin sen tekeminen rajoittuu torkkumiseen kangaskappaleiden päällä ja ompelukoneen sekä tietokoneen vieressä makoiluun. Nauhat ja nyörit voivat saada kissan villiintymään. Mukana kuitenkin ja muusan roolissa - se on tärkeintä.
 |
| Kissa kulkee omia teitään nukketalossa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!