tiistai 15. toukokuuta 2012

Uusikaupunki uusin silmin 2

Uusikaupunki yllättää pirteillä tapahtumillaan. Nyt on vuorossa 19. - 20.5. Kukkamessut, jotka järjestetään toista kertaa suuren suosion siivittämänä. Tämän vuoden teemoina ovat ekologisuus ja kierrättäminen. 


Jos pistäytyy kaupungissa Kukkamessuilla tai muuten, niin kannattaa käydä Hanna Kontturin ainutlaatuisen ihastuttavassa kukka- ja taideliikkeessä, Sairaalakatu 1:ssä. Hannan liikkeessä on myynnissä perinteisiä kukkia ja viherkasveja, mutta myös aivan uudenlaisia tuulahduksia kukkien ystävälle ja puutarhaan. Mutta sitten ne muut tuotteet! Liike on täynnä häikäiseviä taide-esineitä, -koruja ja sisustustuotteita.



Valtaosa liikkeessä olevista tuotteista on Hannan suunnittelemia ja työstämiä. Materiaaleina hän käyttää mahdollisimman pitkälle vanhaa kierrätysmateriaalia: puuta, metallia, muovia. Materiaaleissa on jujuna mielenkiintoinen muoto tai pinta. 

Huokailen ja ihailen kaikkea, mitä näen liikkeessä. Luovuus ja ennakkoluulottomuus yhdistyvät Hannan tuotannossa uudella tavalla.




Kiertelen ja kaartelen liikkeessä. Napsin kuvia sieltä ja täältä. Olen mykistynyt runsaudesta, kauneudesta ja oivaltamisen ilosta, jota Hanna tarjoaa ihmisille liikkeessään.





Tällaisen hengästyttävän kokemuksen jälkeen pistäydyn vielä uudessa Hyvät Hoot -liikkeessä, Ylinenkatu 16.ssa. Sisääntullessani huomaan ensimmäisenä hauskat seinään kiinnitetyt tuolit, jotka toimittavat hyllyn virkaa.




Tuula ottaa ystävällisesti minut vastaan ja esittelee innostuneesti ekologisia ja tuoksuttomia päivittäishygienia- ja ihonhoitotuotteita. 

Keskellä liikehuoneistoa on upea saippuabuffet-pöytä, josta löytyy monenväristä ja -muotoista saippuaa houkuttelevasti esillepantuna. Mieleni tekee ostaa vähän kaikkea.




Hienoa, että kaupungista löytyy kauppa, josta voi runsauden keskeltä valita uusia ekologisia ihonhoitotuotteita. Tuula on valikoinut tuotteet huolella, ja hän on vihkiytynyt perusteellisesti luonnonkosmetiikan taustoihin.




Pirteä saippuakauppias esittelee minulle myös liikkeessä olevan suolahuoneen, joka tarjoaa hengitystie- ja  iho-ongelmista kärsiville ihmisille muun hoidon ohessa helpotusta sairauden oireisiin. 

Uusikaupunki on yllättänyt minut täysin näin monipuolisella palveluvalikoimallaan. Tul sääki sin ostoksil! 

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Hyvin rullaa!

Rumalla pyöränavaimella voi olla kaunis avaimenperä

Kyllä nyt taas kelpaa sotkea kirkolle, kun on soratie kuivahtanut kunnolla. Valko- ja sinivuokot kukkivat tien varrella ja linnut laulaa livertävät. Ajelen otsa tuulta halkoen 16 vuotta vanhalla laadukkaalla turkulaisella menopelilläni. Tulipa hankittua aikanaan hyvä pyörä autotehtaan ensimmäisistä tileistä! Markka-aikaan kun sai ostaa vielä vielä suomalaisia polkupyöriä. 


Mun turkulainen laatuajokkini


Näin kansallisen pyöräilyviikon aikana havahdun jälleen kerran siihen, että maalaiskylässä on tapana ajella autolla pienetkin matkat. Kaupasta toiseen pörrätään autolla ja pyritään saamaan auto mahdollisimman lähelle ovea! Kunpa hoksaisimme sen, että pyörällä pääsee moneen paikkaan nopeasti, ja liikuntaharrastuksiin mennessä saa pyöräillen hyvän alkulämmön päälle. Satuloihin on nykyään saatavilla geeli-istuinpäällisiä, joten persuksen puutuminenkaan ei ole enää mikään syy pyöräilystä kieltäytymiseen.


Mää ja laina-ajokki jossain ulkomailla.
Pyöräillessä ehtii nähdä, kuulla ja haistaa kevään kaikkineen. Nyt on juuri otollinen aika kaivaa fillari esiin, rasvata tsygän ketjut ja sotkea munamankelilla kohti kevättä!