tiistai 27. marraskuuta 2012

Kluutti, trasu vai rätti?

Millä sinä pyyhit keittiössä? Keittiörättiä on siunattu monella nimellä. Hienoa, että suomen kielen rikkaus tulee esiin tuonkin mitättömän, mutta niin hyödyllisen tavaran nimittämisessä. 

Pestävä ja maatuva kluutti

Säkylän Luvalahdella lapsuudenkodin keittiössä pyyhittiin kluutilla. Tuohon aikaan kaupasta ostetut kluutit olivat usein niitä punavalkoraidallisia, ohuita ja äkkiä kamalalta haisevia rättejä. Onneksi kluutit ovat sittemmin kokeneet muodonmuutoksen: Ne ovat muuttuneet keittiön kauhistuksista luonteviksi sisustuksen jatkeiksi. 


Vanha sananlasku ristipistokehyksissä

TaruLiinan Raisan innostamana ja ajan hengen mukaisesti halusin kehitellä Fiinariinankin valikoimaan muutaman murrerätin, kuinkas muuten. Otin yhteyttä Fiinariinan tuotekehitysosastoon, ja tuota pikaa oli ideointi käynnissä. 

Valitsin pohjamateriaaliksi kompostoituvan ja pestävän materiaalin. Rätteihin halusin saada ehdottomasti riemukkaita tekstejä. Kehittelyn tuloksena syntyi kaksi erilaista rättiä kluuttisarjan lanseeraamiseksi. Kaiken kukkuraksi tekstit on painettu käsityönä vesipohjaisilla väreillä!

Mitä sinun kluutissasi voisi lukea?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!