maanantai 25. maaliskuuta 2013

Levottomuutta ja vallattomuutta



Neulegraffitisilta johdattelee hiihtoladun alkuun Mynämäen Asemanseudulla.

Maaliskuussa minut valtaa usein kummallinen levottomuus. Johtuuko se siitä, että olen syntynyt pässinpäiden ensimmäisenä päivänä? Yritän purkaa levottomuuttani kaikenlaiseen puuhasteluun, ideointiin ja liikuntaan.  

Tykkään monipuolisesta hikiliikunnasta ja talvella käyn jonkun verran hiihtämässä. Viime viikolla päätin mennä vaihtelun vuoksi toiseen paikkaan hiihtämään. En muistanutkaan, että Asemanseudun ladun alussa on aivan ihastuttava neulegraffitein vuorattu kukkasilta. Paikalliset käsityöläiset urakoivat viime syksyn Taidepolku Bonjour -tapahtumaa varten valtavan määrän ruusuja ja muuta tykötarvetta sillan kaiteiden kaunistamiseksi. Kukaan ei onneksi ole tärvellyt niitä!


Aladdin-termari muuttui kukkavaasiksi Fiinariinan synttäripäivänä.

En pysty vastustamaan tällaisia tulppaaneja!

Omien synttäreiden lisäksi juhlin maaliskuussa myös Fiinariinan synttäreitä. Fiinariina täytti kolme vuotta ja taapertaa nyt uhmakkaasti eteenpäin. Suunnitteilla on uusia juttuja ainakin toukokuun Kierrätystehdas-tapahtumaa varten.


Kraapekakon tekemät vitsat.

Muiden juhlien lisäksi tänä vuonna saamme viettää pääsiäistäkin maaliskuussa. Sehän passaa! Tykkään juhlista ja niiden järjestämisestä. Juhlapäiviä pitäisi olla paljon enemmän Suomessa.
Palmusunnuntaina kuopukseni lähti virpomaan itse tekemiensä oksien kanssa.Vuosi vuodelta oksat muuttuvat aina vaan taidokkaammiksi.


Vallaton vaasi ja kirppislöytöinä hankitut kynttilänjalka, peltirasia ja kiertopalkinto.


Pitkän talven jälkeen tekee mieli revitellä väreillä. Päädyin tekemään omintakeista pääsiäisasetelmaa keittiön pöydälle. Asetelman kruunaa vuodelta 1955 oleva kiertopalkinto, joka toimii nyt pääsiäisohran kasvatusalustana. Innostuin irrottelemaan myös pihalla, jossa koristelin heinäseipäät ja rautalankakranssit keltaisilla nauhoilla ohikulkijoiden kummasteltavaksi.

Äidin kutoma räsymatto piristää olohuoneen ilmeen.

Lopuksi ja lasten kauhistukseksi raahaan vintiltä iloisen raidallisen räsymaton olohuoneen lattialle. Nykyaikainen nuhjaantunut nukkamatto joutaa siirtymään sivuun. Nyt on värien aika!


2 kommenttia:

  1. No kyllähän räsymatto mennen tullen peittoaa nukkamaton! Ihanat värit!

    VastaaPoista
  2. Juuri niin ja kiitos kommentista! Ihmettelen, minkä takia kestin näinkin kauan "keskiluokkaista olohuoneessa kuuluu olla -nukkamattoa".

    VastaaPoista

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!