Häähumussa

Kohta se hetki koittaa.

Nimittäin sulhaspoikamme pääsee kohta itse sulhasena alttarille valittunsa kanssa. Velmu, reipas veljenpoikani menee naimisiin! 16 vuotta sitten hän hoiti tehtävänsä meidän häissämme mallikelpoisesti ja uskon, ettei ryhdikkyys ole tänä aikana kadonnut mihinkään. 

Tykkään juhlista ja juhlimisesta. Ihmettelen usein, miksi me suomalaiset juhlimme niin harvoin. Venäläiset ystäväni keksivät tarpeen mukaan aiheen juhlien järjestämiseksi. Eikä aina tarvita edes aihetta. Eletään hetkessä ja nautitaan siitä.

Nautin myös juhliin valmistautumisesta. Haluan pysähtyä nauttimaan ainutkertaisista hetkistä. Tällä kertaa heittäydyn täti-ihmisen oikeudella juhlahumuun yli 10 sentin koroilla uudenhohtavassa klänningissä. Ehtoopuolta varten varaan matalampikorkoisetkin kengät, jos vaikka pääsisi tanssimaan. 

Juhlahumun keskelläkään en halua unohtaa suomalaista käsityötä enkä kierrätysteemaa. Ranteessani ja korvissani ovat luvialaisen Nousevan Myrskyn persoonalliset korut. Arvatkaapa, mistä ne on tehty?

Keski-ikäisen liikuntavillityksiä

Olen tehnyt uuden aluevaltauksen liikuntaharrastuksissa! Tässä lajissa ei hiki roisku.

Kävin eilen elämäni ekaa kertaa oikealla joogatunnilla. Kansalaisopiston hathajoogatunnille liikuntasalin lattialle oli ängennyt nelisenkymmentä kylänmiestä ja -naista alustoineen ja villasukkineen. Hiipparoin ensikertalaisen epävarmuudella seinustalle takariviin. Joku pötkötti jo selällään. Asettauduin paikalleni istuskelemaan ja yritin olla ihan viilipytty.

Salin verhot oli vedetty alas. Tunnin alettua ohjaaja sammutti liikuntasalin valot ja sytytti lattialla olevaan pöytälamppuun valon. Tuli hullumainen olo. Ehkä minun pitäisi olla jossakin ihan muualla kuin täällä.

Hämäränhyssyssä mieli alkoi kuitenkin rentoutua heti. 

Ohjaaja kertoi selkeästi, mitä pitää tehdä, ja tunti lähti etenemään mutkattomasti. Liikkeet olivat rauhallisia ja venyttäviä. Hengityksen mukaanottaminen oli helppoa. Suljin silmät ja pystyin tekemään lähes kaiken tarkkailematta vieruskavereita tai ohjaajaa. Enkä ehtinyt ajatella yhtään harha-ajatusta. Lumoavaa! 

Pystyin keskittymään hathajoogan tunnin ajan muistamatta ajankulkua. Niin ja vielä nautin siitä. Olen eittämättä tullut keski-ikään.

Huomenna saunajoogaan ja ensi viikolla uudestaan hathajoogaan!
 

Sohvaton perhe

Meidän olohuoneessamme ei ole enää sohvaa. Yksinkertaisesti kyllästyin sen olemassaoloon ja myydä pläjäytin soffarumiluksen pois.

Muutamat ystävämme ovat ihmetelleet sohvattomuuttamme. Voiko olla elämää ilman sohvaa? Tässä tulee muutama perustelu sohvattoman talon ja perheen puolesta:

• Sohvassa on magnetismi: se vetää puoleensa kaikki ihmiset, leivänmurut, hiukset ja kissankarvat. Leivänmuruilla voisi ruokkia talitiasperheen koko talven ajan. 

• En tykkää imuroinnista yleensäkään ja sohvan imurointi on erityisen raivostuttavaa puuhaa.  

• Sohvatyynyjen tuuletus on helpohko homma, mutta päällisten irrottaminen, peseminen ja takaisin pujottaminen on kauniisti sanottuna hikistä puuhaa. 

• Sohva on vanhetessaan ongelmajätettä. Siitä eroonpääseminen on vaikeaa ja kallista.

• Sohva ei ole tarkoitettu istumiseen. Onko olemassa oikeasti sohva, jossa voi istua väsähtämättä puoli tuntia?

• Sohvalle mahtuu kerrallaan istuma-asentoon noin kaksi vierasta. Näppärää, vai mitä?

• Sohvalle mahtuu kerrallaan makuuasentoon noin yksi perheenjäsen. Selviättekö ilman riitaa?

• Sohvaan lösähtäminen käynnistää naposteluhimon. Ja kuka muka rouskii porkkanoita sohvalla?

• Sohva on olohuoneen yksinvaltias, joka lamauttaa ja tekee ihmisestä helposti sohvaperunan.

Nyt meillä on olohuoneessa tilaa, avaruutta ja ilmaa. On meillä myös 40-luvun nojatuolit ja sata vuotta vanha sivustavedettävä, joissa voi oikeasti istua. Useimmiten meillä istutaan olohuoneessa kuitenkin vanhan, ison räsymaton päällä venyttelemässä, läksyjä tekemässä, murustavia leipiä syömässä ja muuten vaan telkkaria katselemassa. Lattialla on nyt tilaa lasten esitellä uusia taitojaan milloin missäkin lajissa. Joskus teemme tortillapiknikin olohuoneen lattialle.

Sohvatonna mutten onnetonna!

 

Muutama syy olla onnellinen

Minkähän takia jotkut, oikeastaan aika monet, jaksavat olla kateellisia, katkeroituneita ja vanhemmiten vähintäänkin kyynisiä? Länsimaisella ihmisellä on keskimäärin ihan kohtuullisen kiva elämä elettävänään. Miksi ihmeessä siitä pitää tehdä itse vaikeampaa?

Löysin kymmenkunta vuotta sitten kirjan, joka tarjoaa kaikessa yksinkertaisuudessaan lumoavan elämänohjeen. Kirjan nimi on 14 000 things to be happy about ja suomenkielinen versio 12 000 syytä olla onnellinen. Barbara Ann Kipfer kokosi kahdenkymmenen vuoden ajan muistiin pikkuasioita, jotka tuottavat hänelle iloa. Hän toivoo, että kirjan lukija pysähtyisi sivuja lukiessaan luomaan omakohtaisen mielikuvan - muistelemaan, toivomaan ja haaveilemaan. Ilo tulee hänen mukaansa elämän pikkuasioiden huomaamisesta ja niistä nauttimisesta.

Kokosin tähän muutamia asioita hakuammuntana kirjan sivuilta:

• käsien lämmittely pakkasella
• torilla: siististi pinotut kasvis- ja hedelmäkasat
• kalenterin suunnittelu
• se kun huomaat, ettei pesukoneesi pesuohjelmien välillä ole merkittäviä eroja
• lapsi jolla on kengät väärissä jaloissa
• kuistin seinällä palava tervetuliaisvalo
• kyrillisten aakkosten koristeellisuus
• keittolautasen kallistaminen lopun keiton keräämiseksi yhteen paikkaan
• teräksiset desilitran mittamukit
• valitettava taipumus kokeilla kahdesta ovesta aina ensimmäiseksi sitä joka on lukossa
• juhlat joihin ei tarvitse pukeutua
• juhlat joihin tarvitsee pukeutua
• puun oksalla istuminen
• se kun viimein tajuat ettei puolisosi opi sulkemaan kaapinovia ja lakkaat nalkuttamasta siitä
• räntäsade silloin kun olet autossa tai sisällä etkä joudu astumaan ulos 

Minä ilahduin tänään siitä, kun olin ostanut itselleni vahingossa säärystimien sijaan ranteen-/käsienlämmittimet. Tarvitsen jälkimmäisiä oikeastaan enemmän, kun olen aika viluloista sorttia. Mistä sinä olet iloinnut tänään? 

Daiga-daiga-duu

Kun ajelee 10 vuotta työmatkaa samaa reittiä pitkin, niin tulee keksittyä monenlaista ajanvietettä ratin taakse. Työmatkaani käyttämäni kasitie on tasaisen suora, ja kuoppiakin on toistaiseksi vähän, joten kuskin ei tarvitse tehdä muuta kuin tarkkailla tienpientareita. 

Tämän metsikön laidasta lähden joka aamu töihin.

Saman sadan kilometrin sahaamiseen ryytyy nopeasti, jos ei keksi jotain sallittua "oheispuuhastelua". Normaalia puuhasteluani ovat radionkuuntelu ja maisemien tarkkailu: kuuntelen aina aamuisin Olga K:n ja Jampen sujuvasti soljuvia haastatteluja ja seuraan maiseman muuttumista vuodenaikojen mukaan. Etsin silmilleni kauniita kohtia luonnosta: valoja, värejä, niiden yhdistelmiä, pysähtyneitä eläimiä, hiljaisia maisemia.

Yksi oheispuuhistani on matkan varrella olevien paikannimien makustelu ja kummastelu. Mietin paikannimien mahdollista syntyhistoriaa ja keksin niille uusia merkityksiä samaan tapaan kuin hauskassa suomen kieltä uudistavassa Elimäen kootut tarkoitukset -kirjassa.  Kirjan jujuna on liittää aiemmin vain paikanniminä käytettyjä sanoja kaikkien tuntemiin asioihin ja tapahtumiin, joiden täsmällinen ilmaisu on tähän asti ollut kovin vaikeaa. Mainittakoon pari esimerkkiä: PYYNIKKI - Henkilö, jonka elämälle ei näytä tapahtuneen yhtään mitään kun tapaat hänet kymmenen vuoden tauon jälkeen tai LAATOKKA - Sinkkuboksin eteisessä karttuva laatikkoröykkiö, joka odottaa toiveikkaasti pizzataksifirmojen kierrätyskeskuksen perustamista.

Kymmenen Mynämäki-vuoden aikana olen tehnyt hupaisan havainnon paikannimistä: työmatkani Mynämäki-Laitila-Uusikaupunki varrella on kummallisen paljon D-kirjaimia sisältäviä paikannimiä. Lähden kotoa ihan Nihdeisten nurkilta, matkan varrella ajan Mudaisten, Kodjalan, Vidilän ja Haudon ohi. Jos taasen ajelen sukuloimaan, niin ajan Laitilasta vähän matkaa Rauman tai Euran suuntaan ja törmään paikannimiin Ihode, Rohdainen, Kodisjoki ja Kodiksami! Eihän täällä kaikki lounaismurteen puhujat osaa ääntää edes D-kirjainta! Osaisiko joku paikannimitutkija valaista, miksi tällainen d-suma on syntynyt Laitila-Pyhäranta-Rauma-Lappi Tl -akselille?

Paikannimimakustelu sallittakoon yleisen liikenneturvallisuuden nimissä minulle ja muillekin mielenvirkistykseksi!  Miten sinä suoriudut tasaisentylsistä ajomatkoista? Puuhailetko jotain vastaavaa?

Ranskalaisella taidepiknikillä

Asetelmataidetta, asut: yhteisötaiteilija Pia Bartsch, Saaren Kartano. (Kuva Mari Repo)

Mahtavaa, että maallakin tapahtuu! Mynämäen Asemanseudun kylät ry järjesti lauantaina 7.9. ranskalaishenkisen Taidepiknikin, jossa esitettiin ohjelmaa yli 40 esittäjän voimin. Tapahtuma sijoittui Mynäjoen rantatöyräille ja itse jokeen. 

Niinpä leivoimme omat oliivileivät ja pakkasimme piknikeväät reppuun. Polkaisimme asiaankuuluvasti viltti tarakalla läpi aurinkoisten maalaismaisemien kohti tapahtumapaikkaa.

 (Kuva Viktoria Kulmala)

Musisointia a' la Saara Sirkiä.

Aurinko hiveli hipiöitämme, kun seurasimme monipuolista ohjelmaa. Joen akustiikka toimi musiikkiesityksissä jännittävästi, ja maalaismaisema oli kuin varta vasten luotu tätä tapahtumaa varten.

Tyylikkäin piknikpöytä ja -paikka.

Mieleenpainuvin esitys oli Jonimatti Joutsijärven runoutta ja performanssia yhdistänyt teos, joka sai myös katsojat osallistumaan. Köysi pidettiin Mynäjoen yli pingotettuna yleisön käsivoimin, ja taiteilija kastui selkäpuolelta vain hieman.

(Kuva Sari Raimoranta)

Piknikeväät ranskalaiseen tapaan.

Kiitos Asemanseudun kylät ry:lle ja talkooväelle mieliinpainuvasta tapahtumasta. Toivottavasti talvella pääsee taas hiihtämään näiden piknikpaikkojen yli. Ja ehkä ensi kesänä uudelle piknikille?

 

Aurinkoisia ajatuksia

Mahtavaa, kun aurinko jaksaa vielä paistaa syyskuun alkupäivinä niin voimallisesti. Aurinkoenergian lataamana alan suunnitella taas kaikenlaista mukavaa syyspäivien piristykseksi. Kyllähän työssäkäynnin lisäksi pitää olla jotakin uusia juttuja, joista voi ammentaa voimaa arkeen. 

Olen käynyt säännöllisesti viime ja tämän vuoden aikana ryhmäliikuntatunneilla paikallisessa liikuntakeskuksessa. En ole ikinä ollut mikään aerobic-tyyppi tai ryhmäliikkuja, mutta halusin laajentaa liikuntatottumuksiani perinteisestä lenkkeilystä uusiin hikilajeihin. Tällä hetkellä olen takertunut spinningiin, pumpiin (kauheita sanoja) ja kuntosaliharjoitteluun. Sain kesällä hankituksi kuntosaliohjelman, joka on motivoinut minut ihan uudelle tasolle.

Kesän aikana aloin treenata myös kuulantyöntöä. Nuorena tyttönä työntelin kuulaa SM-tasolla menestyen, joten uusi innostumiseni lajiin on ehkä ymmärrettävää. Kuulantyöntö kun ei liene monenkaan suosikkilaji? Ensi viikolla tähtään kunnanmestaruuskisoissa palkintopallille. Saas nähdä, miten käy.

Nemo-kissan joogahetki.

Olen pitkään haaveillut päätyväni joogatunneille, ja nyt haaveesta tulee totta. Aloitan syyskuussa joogatunnit, joita odotan innolla ja kauhulla. Miten maltan kuunnella ja harjoitella rauhallisesti liikkeitä ja asentoja? Haluaisin saada rauhoittavaa vastapainoa kaikelle muulle tekemiselleni ja pysähtymistä arjen keskellä. Nyt se tulee ainakin kokeiltua.

Aapine ja aakkoskorttien riemua

Elokuussa ilmestyi Heli Laaksoselta ja kuvittaja Elina Warstalta riemukas Aapine: "Aakkossi niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast." Hankin kirjan itselleni heti Odelmasta ja luin sen saman tien. Testasin kirjaa myös kotkalaisen viisivuotiaan tytön kanssa. Murrerunot ja kuvitus nappasivat pikkutytön mukaan kiehtovaan maailmaansa ilman mitään ihmettelyjä siitä, mitä kieltä tai murretta täti oikein puhelee.

Kirjan runot on kirjoittanut Heli Laaksonen ja kuvituksen on tehnyt Elina Warsta.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille ja kaikenikäisille ennakkoluulottomaan tutustumiseen lyhkäsen lounaismurteen rikkauteen. Kuvitukset ovat värikkäitä ja tukevat runojen sisältöä kiehtovasti. Kirjan lopussa on lisäksi sujuvasanainen pamfletti eli paasausosio: Osviittaa sinulle, joka luet Aapista lapselle tai lapsen kanssa (tai salaa itseksesi itselle).

Runoista on nyt julkaistu myös kahdeksan upeaa postikorttia. Kortit sisältävät runot Ä, Ö, T, F, O, I, L ja C. Tässä kohtaa aakkosjärjestyksellä ei liene väliä.

Yritän löytää lempirunon, mutta se on vaikeaa. Tällä hetkellä eniten koskettavat O- ja Ä-runo. Minulle, muille muijille ja äijille on Ä-runossa älyttömän hyvä motto loppuelämäksi.

 

Mun ja muitten muijien motto: Älä ikä ruppe kärttyseks ämmäks!

Onnelle tilaa

Kortit ovat nyt Hulvattoman huushollin hyllyllä odottamassa iloisia vastaanottajia: ensin sinua ja sitten jotain toista. Käyhän kurkkaamassa!