perjantai 6. syyskuuta 2013

Aurinkoisia ajatuksia

Mahtavaa, kun aurinko jaksaa vielä paistaa syyskuun alkupäivinä niin voimallisesti. Aurinkoenergian lataamana alan suunnitella taas kaikenlaista mukavaa syyspäivien piristykseksi. Kyllähän työssäkäynnin lisäksi pitää olla jotakin uusia juttuja, joista voi ammentaa voimaa arkeen. 


Olen käynyt säännöllisesti viime ja tämän vuoden aikana ryhmäliikuntatunneilla paikallisessa liikuntakeskuksessa. En ole ikinä ollut mikään aerobic-tyyppi tai ryhmäliikkuja, mutta halusin laajentaa liikuntatottumuksiani perinteisestä lenkkeilystä uusiin hikilajeihin. Tällä hetkellä olen takertunut spinningiin, pumpiin (kauheita sanoja) ja kuntosaliharjoitteluun. Sain kesällä hankituksi kuntosaliohjelman, joka on motivoinut minut ihan uudelle tasolle.

Kesän aikana aloin treenata myös kuulantyöntöä. Nuorena tyttönä työntelin kuulaa SM-tasolla menestyen, joten uusi innostumiseni lajiin on ehkä ymmärrettävää. Kuulantyöntö kun ei liene monenkaan suosikkilaji? Ensi viikolla tähtään kunnanmestaruuskisoissa palkintopallille. Saas nähdä, miten käy.
Nemo-kissan joogahetki.
Olen pitkään haaveillut päätyväni joogatunneille, ja nyt haaveesta tulee totta. Aloitan syyskuussa joogatunnit, joita odotan innolla ja kauhulla. Miten maltan kuunnella ja harjoitella rauhallisesti liikkeitä ja asentoja? Haluaisin saada rauhoittavaa vastapainoa kaikelle muulle tekemiselleni ja pysähtymistä arjen keskellä. Nyt se tulee ainakin kokeiltua.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!