Joulun lähestyessä huomaan, että aika juoksee enkä pysy tahdissa. Joka vuosi sama homma. Marraskuun lopusta mennään nousukiitoa jouluun asti.
Tänä vuonna halusin katkaista vauhdin edes päiväksi. Lähdin hakemaan hengähdystaukoa Tallinnasta.
Viime Tallinna-visiitistä oli aikaa jo 15 vuotta. Niistä ajoista kaupunki on muuttunut hurjasti. Uudella visiitillä Tallinna hurmasi minut heti lempeällä joulutunnelmallaan.
Illalla satamasta Raekoja platsille päästyäni aloin elää omaa joulusatuani. Vanha kaupunki, jouluvalot, musiikki, glögin ja paahdettujen mantelin tuoksu sekä hitaasti leijailevat lumihiutaleet lennättivät minut kauas arjesta.
Seuraavana päivänä kiertelin käsityöläisputiikkeja, ihastelin matalaa kaupunkisiluettia ja maistelin paikallisia konditoriaherkkuja kaupungin vanhimmassa kahvilassa Maiasmokkissa. Aika tuntui konkreettisesti pysähtyvän siihen hetkeen eivätkä mieleen tunkeneet tekemättömät työt.
Tallinna on uskomattoman kaunis joulukaupunki. Miksei Suomessa osata luoda lämminhenkistä joulutunnelmaa kaupunkeihin?
Mitä sinä näet harmaan, hämäränhyssyn kaamoksen keskellä?
Moni mieltää kaamosajan masentavaksi ja synkäksi eikä näe ympärillään mitään erityistä. Minäkin sorrun tähän usein.
Kävelin eräänä aurinkoisena marraskuun päivänä kotokulmilla ja päätin hyvän sään siivittämänä bongata värejä. Lumettoman maan keskellä oli helppo tehdä löytöjä.
Mikä olikaan oivallus ja ilo, kun värejä olikin ruskean ja harmaan lisäksi muitakin: keltainen, valkoinen, ruosteenpunainen, vihreä... Joskus on hyvä ravistella itsensä hereille tähän elämään.
