maanantai 10. helmikuuta 2014

Ainakin sata syytä olla onnellinen, osa 4

Helmikuinen viikko sulatti viimeisetkin lumet maisemasta. 
En anna sen kuitenkaan häiritä. 
Roiskutan vettä vaaleanpunaisilla saappaillani ja porskutan eteenpäin.

3.-9.2.2014 onnenaiheeni:

Maanantai: Koin onnen ja helpotuksen tunteita raahatessani neljä kassillista tarpeetonta tavaraa kauppapaikka Eilisen hyllypaikalle. Kuinka helpottavaa onkaan luopua ylimääräisestä tavarasta ja saada väljyyttä kaappeihin! Tuntuu, että samalla saa lisätilaa aivoihinkin.../ TAVARASTA LUOPUMINEN

Tiistai: Sain tietää, että uusintapainos Vuorisen Ailan kirjasta Mää ja muu - typistetyi tarinoi on tulossa myyntiin. Tein varauksen heti Laitilan kirjakauppaan ja tulin onnelliseksi, että saan sittenkin kirjan. Kirja on murretaituri Aila Vuorisen kertoilema ja Rosanna Kuivalaisen kuvittama riemukas juttukokoelma./ KIRJA

Keskiviikko: Koetussormauksella on huhtikuussa TET-jakso koulussa. Olimme miettineet jo jonkin aikaa vaihtoehtoja, kunnes tänään saimme vahvistuksen, että flikka pääsee tutustumaan työelämään naapurikunnan päiväkotiin. Siitäpä riitti meillä iloa!/ TYTÖN TET-PAIKKA

Torstai: Ulkoilut olivat jääneet vähiin tällä viikolla. Torstai-illalla oli pakko päästä lenkille pilkkopimeään metsään. Otsalamppu päähän ja menoksi! Raikas ilma, metsä ja pimeys tekivät minut onnelliseksi. Kiva, kun meillä näitä kaikkia vielä riittää. Itsestäänselvyyksiä meille maalla-asuville, muttei suurkaupunkien valosaasteessa asuville./ ULKOILU PIMEÄSSÄ

Perjantai: Olin aamutuimaan hammaslääkärin tarkastuksessa. Muinaisjäännettä muistuttava amalgaamipaikkani oli lohjennut. REIKÄ! Eipä siinä auttanut muu kuin antaa poran laulaa ja ilman puudutusta tietysti niin kuin kunnon 70-luvun lapsukaisen kuuluukin. Kaiken heikotuksen jälkeen olin kuitenkin onnellinen suomalaisesta julkisesta terveydenhuollosta. Täällä Mynämäessä se ainakin toimii./ TERVEYDENHUOLTO

Lauantai: Pakko myöntää, että kovan punttisalihuhkimisen jälkeen tulin onnelliseksi, kun ostin kaupasta suklaata ja sisustuslehden. Juuri tällaisena sadepäivänä se on ihan paras yhdistelmä./ SUKLAA JA SISUSTUSLEHDET

Sunnuntai: Keittiön ikkunasta kurkattuna maa näytti täysin mustalta. Päätimme silti lähteä flikkojen kanssa laskettelemaan Ellivuoreen veljenflikkani kanssa. Meidän tytöillemme rinnekokemus oli ensimmäinen laatuaan, ja minullakin aikaa edellisestä kerrasta oli jo 17 vuotta. Mukava yhteinen serkkutyttöjen kokemus teki minut sunnuntaina onnelliseksi./ SUKULAISET

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja palautteet ovat oikein tervetulleita!