tiistai 21. lokakuuta 2014

Kirjamessujen siivittämänä

Lokakuun alun Turun kirjamessut olivat tämän vuoden isoin tapahtuma, jossa olin mukana näytteilleasettajana. En olisi yksin rohjennut ottaa pikkufirmalleni näin isohkoa riskiä yksin, mutta onneksi minulla on hyviä yhteistyökumppaneita. Päivi ja Janne, ihmiset Beloved.fi-firman takana, lähtivät hyvin pienellä houkuttelulla mukaan jakamaan osastokustannuksia ja ideoimaan tapahtumaa.

Osastoni ennen hulinaa.
Osastollani oli mukavaa kuhinaa lähes koko ajan. Osastoni oli tosin niin pieni, etteivät kaikki tuttuni edes löytäneet sitä. Suksisauva osaston otsalaudassa pisti monen, mutta ei kuitenkaan kaikkien, silmään. Onneksi oli niin korkealla, ettei pistänyt oikeasti kenenkään ohimoon.

Osastoni hulina-aikaan. (Kuva Raili Suvanto)
Kolme päivää sujuivat vauhdikkaasti, ja tyttäreni olivat vuorotellen auttamassa minua. Myös runoilija Heli Laaksonen kävi viuhahtelemassa lauantaina osastollani.


Esittelimme beloved.fi-yrityksen kanssa messuilla uutuustuotteen, jonka ideoinnissa minäkin sain olla mukana tekstinikkarin roolissa. Uutuustuotteena esittelimme kaksi eri kirjanmerkkimallia. Kumpikin niistä valmistetaan vanhoista alpakkalusikoista. 

Janne oli hahmotellut jo jonkin aikaa mielessään, miten lusikka voisi taipua hänen käsissään kirjanmerkiksi. Osallistuminen kirjamessuille soi oivan mahdollisuuden kehitellä tuote valmiiksi. Ehkä tiukka aikataulukin pisti lisäpuhinaa palkeisiin.

Niinpä syntyivät nämä ihastuttavat kirjanmerkit samalla tematiikalla kuin muutkin Päivin ja Jannen tuotteet: "Monta tarinaa ovat nämä lusikat aikanaan kuulleet. Ne ovat hämmentäneet käyntiin väsyneet aamut, mutta kokeneet myös juhlan ja naurun. Nyt ne ovat taipuneet uuteen muotoon ja välittävät sinun viestisi. Mitä sinä haluat kertoa?"
Valokuva: Aino Vuokola Photography
Valokuva: Aino Vuokola Photography
Tekstivaihtoehtoina ovat tällä hetkellä seuraavat sanat:
Jatkuu..., Lukutoukka, Läslus ja Bookworm. Merkin saa myös ilman tekstiä. 
Sitten kun lahjapulma-aika iskee, niin näitä saa hankittua täältä ja täältä.

Kirjanmerkkejä saa myös ilman tekstiä.

perjantai 17. lokakuuta 2014

(Työ)elämän puolivälin krouvissa

Olen kohdannut aikuisiälläni kaksi lamaa. 90-luvun laman aikaan olin opiskelemassa Tampereen yliopistossa. Opintojeni aikana romahti maa, jonka kieltä luin pääaineenani. Clearing-kaupan osaajalupaukselta meinasivat unelmat sortua. Berliinin muuri murtui ja globalisaatio alkoi. Parikymppisenä oli kuitenkin helpompaa rakentaa uudet unelmat.

Pääsin onnentyttönä FM-tutkinnon suoritettuani 1996 suoraan vakituiseen työpaikkaan teollisuuden asiantuntijatehtäviin. Ja kuinkas ollakaan; pitkälti juuri venäjätaitojeni ansiosta! Siitä alkaen olen tehnyt töitä niin yksityisellä kuin ja julkisen sektorillakin. Olen heittäytynyt innolla uusiin tehtäviin eikä kukaan ole kyseenalaistanut osaamistani tai humanistisen koulutukseni sopivuutta. Työkokemusta on kertynyt yli 20 vuotta, ja työvuosia on edessä toiset samanmoiset. Pätkätöihinkin olen sopeutunut jo viimeiset kahdeksan vuotta.

Vuonna 2014 päädyin projektityön päätyttyä aktiiviseksi työnhakijaksi. On lama. Töitä ei ole. Akateeminen, keski-ikäinen ja kokenut monen toimen taitaja joutuu aivan uudenlaiseen asetelmaan: Turku-Rauma -talousalueella ei ole sopivia työpaikkoja. Kun on, hakijoita on 100-200/paikka. 


Monelle muullekin työnhakijalle tulee turhan tutuksi lause: Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun. Milloin mahtaa se toinen kerta koittaa? Eihän toista kertaa edes ole! Kyllä aikuiselle ihmiselle voisi ilmoittaa asian ilman tuota typerää aikamäärettä. Kun on tehnyt x kuukauden ajan x kpl työhakemuksia kahdella eri kielellä perinteisen kaavan kautta sekä rekrytointifirmojen formaatilla, niin pikkunäppärät sanonnat alkavat potuttaa. CV:t ja hakemukset on viritetty jokaista paikkaa varten viimeisen päälle. LinkedIn-profiilia on hiottu. Suosittelijat hankittu erityyppisiä tehtäviä varten. Avoimia hakemuksia on lähetetty. Ja paljon muuta.

Työnhakuprosessi syö uskomattoman määrän aikaa ja energiaa. Useinkaan ei tule edes ilmoitusta, ettei ole päässyt jatkoon. Pidän sitä epäkunnioittavana toimintana.

Innostumisesta latautumisen ja odotuksen kautta tulee kerta toisensa jälkeen väsähdys ja typertyneisyys. Enkö enää kelpaa?

Kuka muuten luulee, että työntekijää hakevat yritykset saatikka rekrytointifirmat ottavat sinuun yhteyttä myöhemmin, kun toinen sopiva paikka olisi tarjolla? Itselleni ei näin ole käynyt 1990-luvulla, ei 2000-luvulla eikä 2010-luvulla. Ainut kanava, mitä kautta piilotyöpaikat ovat tulleet tietooni, ovat vanhat työkaverini ja esimieheni. Suhteet, verkostot ja suorat kontaktit rulettavat edelleenkin!

Mitä vaihtoehtoja sitten on?
a) Kouluttautua uuteen ammattiin
b) Hakea töitä pääkaupunkiseudulta ja muuttaa pois maaseudulta
c) Hakea töitä ulkomailta ja muuttaa pois Suomesta
d) Työllistää itsensä yrittäjänä
e) Jatkaa työnhakua
f) Ryhtyä down-shiftaajaksi/leppoistajaksi

Kun on aikanaan käynyt koulua ja opiskellut lähes 20 vuotta, niin vaihtoehto a ei tule suoraan sanottuna ensimmäiseksi mieleen. Ainakaan vielä.

Seuraavat vaihtoehdotkaan, b ja c, eivät oikein sovi tähän elämänvaiheeseen. Kahden teini-ikäisen kanssa muualle muuttaminen kesken oppivelvollisuuden ei tunnu houkuttelevalta. Myöhemmässä vaiheessa työskentely missä päin maailmaa vaan kiinnostaa.

Vaihtoehto d, kokopäivätoimiseksi yrittäjäksi ryhtyminen, voisi olla yksi ongelmanratkaisu. Tällä hetkellä olen sivutoiminen yrittäjä ja saan tehdä työtä intohimon ja innostuksen vallassa enkä tuloksen pakottamana. Itsensä työllistäminen oikeasti yrittäjänä on ehdottaman kunnioitettava vaihtoehto. Siihen tarvitsisin enää kuningasidean. Vinkkejä?

Vaihtoehto e, työnhaun jatkaminen, on tietysti hyvin yksinkertainen ratkaisu, mikä on työttömän työnhakijan velvollisuuskin. Jotta tulisi valituksi, pitäisi muuttaa ainakin yksi asia hakustrategiassa. Palkkatoivetta täytyisi hilata alas noin 10-30 % riippuen tehtävästä, jotta olisi kilpailukykyinen hakija. Näin oltaisiin pahimmassa tapauksessa 1996 palkkatason lähtökuopissa. Iso pala purtavaksi!

Entäpä sitten vaihtoehto f? Pitäisikö ryhtyä down-shiftaamaan oikein kunnolla? 
"Leppoistaminen" on alun perin Yhdysvalloissa syntynyt aatesuuntaus, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Mutta minähän haluan nimenomaan tehdä töitä! Tykkään maksaa veroja. Kulutusta voin vähentää, mutta tässä iässä ja elämäntilanteessa haluan maksaa osuuteni hyvinvointivaltion ylläpidosta. Maksan mielelläni lasteni koulutuksesta, terveydenhoidostamme, infrasta, ikäihmisten palveluista ja ihan mistä vaan muihinkin ihmisiin kohdistuvasta tuesta.  

Kuulun X-sukupolveen, joka on saanut "luterilaisen työmoraalin" suurten ikäluokkien vanhemmiltaan. Minä, keski-ikäinen monitaituri, yritän sopeuttaa itseni nyt uuden Y-sukupolven työmarkkinoille ja olen ristitulessa. Mitä pitäisi tehdä? 

20 vuotta nuorempi muidu neuvoisi tällä hetkellä panemaan usvaa putkeen ja hakemuksia kehään. 20 vuotta vanhempi muori neuvoisi malttamaan mielensä ja odottamaan sopivaa paikkaa tai ratkaisua tilanteeseeen. Kaikki järjestyy aikanaan.

Mitä tekee keski-ikäinen muija puolivälin krouvissa? Sepä jää nähtäväksi...

Jos haluat tutustua urahistoriaani, niin taustat löytyvät täältä



 


lauantai 11. lokakuuta 2014

Minun lokakuuni

Mistä tietää, että lokakuu on laskeutunut?


Luonto alkaa antaa periksi kylmälle ja lyheneville päiville ja viimeinen sato kerätään pois: suppilovahverot, karpalot, perunat ja sokerijuurikkaat.

Vaahteran väriterapiaa.
Minun lounaissuomalaisissa lokakuissani on aina väistelty jurttuautoja ja tielle tippuneita sokerijuurikkaita. Lapsena puikkelehdin polkupyörällä kouluun jurttiautojen ja juurikkaiden välistä. Nykyään sellaiset koulutiet olisi kielletty. (Olihan se silloinkin periaatteessa kielletty, mutta suorin ja tasaisin tie houkutti.) Lapsuuden lokakuut haisivat minun nenääni hyvälle, kun Säkylän sokeritehdas aloitti käyntikautensa.

Nyt katselen kotini ikkunasta Mynämäessä, kun järeä kone nostaa juurikkaat hetkessä ylös ja tekee niistä komeita kekoja pellonreunaan. Maalla aistii vuodenaikojen ja jopa kuukausien vaihtumisen!

Ei niin esteettistä, mutta niin lokakuista!
Nimestään huolimatta lokakuu on lohdullinen ja kaunis kuu. Tykkään lokakuun hajusta ja sumuisista, rauhoittavista aamuista.
Klapeja saa kantaa sisään, takkatuli räiskyy ja kissa nauttii olostaan. 
Itse kaivan villasukat ja flanellipaidan esille. Uppoudun käsitöiden, kirjojen ja lehtien ääreen. Ehkä joitain uusia ideoitakin kypsyy, kun valon määrä vähenee.


Lokakuussa ulkoilu on mukavaa, kun ei ole liian kylmä ja luonnossa saa väriterapiaa.


Kun malttaa mielensä, niin lokakuusta voi nauttia kaikin aistein.
 

perjantai 3. lokakuuta 2014

Tiskin takaa

Messuilla myyntitiskillä on kaksi puolta: asiakkaan ja myyjän.
Haluan nyt esitellä, mitä löytyy Hulvattoman huushollin myyntipöydän takaa Turun kirjamessuilla.


Kodikas matto, mutta epämääräinen röykkiö matkalaukkuja ja muuta sälää on visusti piilossa pöydän takana ja varsinkin alla.



Kirjamessuilla kun ollaan, niin vanhoja tietosanakirjoja voi käyttää myös esillepanossa. Kirjojen taakse voi näppärästi piilottaa pientä tavaraa.

Myyjän roolissa voi myös tarkkailla ohi kulkevia potentiaalisia asiakkaita. Tällä kertaa bongasin tällaisia hahmoja.


Satukirjojen lempihahmoni Tatu ja Patu
Wammalan woimailu- ja woimisteluseura Tyrwäkkäiden tyylikkäät edustajat.
Elävää musiikkia naapuriosastolla.
Hulvattoman huushollin tiskin taakse voi asiakas tulla hetkeksi hengähtämään. Mukillinen kahvia järjestyy tuossa tuokiossa ruutuliinalta tarjoiltuna.


Välillä on aikaa ottaa omakuvaotoksia peilin kautta. Tässä kohtaa huushollerska näyttää vielä suhteellisen virkeältä.




Turun kirjamessujen aikaan messuhallissa järjestetään myös ruokamessut.

torstai 2. lokakuuta 2014

Kirjamessutohinaa


Valmistautuminen Turun kirjamessuihin 3.-5.10. alkoi jo noin kuukausi sitten. Sain Beloved.fi-yhteistyökumppanini mukaan yhteisosastollemme, mikä madalti huomattavasti kynnystä osallistua isoille messuille.

Pikkuruinen osastoni tarvitsi näin muhkeat menopelit.
Osaston rakentaminen alkoi keskiviikkona 1.10. Rakensimme osaston suurimmat linjat vajaassa kahdessa tunnissa.

Keskiviikkoaamulla osasto näytti tältä.
Tilasin osastolle vielä otsalaudan, kun yläosa jotenkin "huusi" sitä.


Keskiviikon työsaldo oli tämä.
Torstaina työskentelin esillepanon kanssa noin kuusi tuntia. Oli mukavaa, kun oli kerrankin aikaa näpräillä ja suunnitella ihan rauhassa.

Meinasi välillä ahdistaa, kun en tiennyt mistä jatkaa...
Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Osaston rekvisiitta on suurimmaksi osaksi lainattua, vanhaa ja hyvin vanhaa tavaraa. Mielikuvitustakin sain käyttää, koska nuukuus pani miettimään vaihtoehtoja. En raaskinut ostaa korttitelinettä, joka ei olisi oikeastaan mahtunutkaan osastolleni. Keksin sitten kaksi ideaa korttien esillepanoon. Mitäs sanotte?



Suksisauvalle ajattelin ensin jotain tehtävää, mutta sitten se jäi vain ilmaan roikkumaan härnikkeeksi, jotta ihmiset voivat kysyä, miksi se siinä killuu. Täytyy keksiä valmiiksi hyviä vastauksia.


Hulvaton huusholli on kirjamessujen A-hallissa paikalla 15 Agricola-lavan takaoikealla. Jännittävää ja niin kivaa! Lämpimästi tervetuloa pikkuruiseen tupaani!